Diagnoosina Kamerafobia

Olen huono valokuvattava. Rehellisesti sanottuna olen kammottava kameran edessä. Minä en pidä kamerasta eikä se pidä minusta. Niinpä olemme pyrkineet välttelemään toisiamme mahdollisuuksien mukaan. Mutta lapset saatuani joidenkin asioiden tärkeysjärjestys on täytynyt muuttua. Haluan taata, että heillä on aikuisina muistoja omasta lapsuudestaan myös kuvien muodossa. Myös sellaisia, joissa minäkin olen. 

Minusta on ihanaa selata äitini ja omia vanhoja valokuva albumeita ja nähdä pieniä välähdyksiä menneestä. Muistella ihmisiä ja paikkoja, jotka olivat osa minun lapsuuttani. Ehkäpä käydä omien lapsien kanssa samoissa paikoissa ja ottaa kuvia muistoksi heille. Mikä sinäänsä on aika ristiriitaista ajatellen minun asennetta kameraa kohtaan.

Minun nuoruudessa äidilläni oli (ja on edelleen) tapana ottaa kuvia kaikista ja kaikesta melkeinpä koko ajan. Sieltä kumpuaa vastenmielisyys kameraaa kohtaan. Teini-iässä, kun oli muutenkin epävarma omasta olemuksestaan niin jatkuvasti kuvatukseksi tuleminen alkoi ärsyttämään. Kameran näkeminenkin sai minut jäykäksi ja epäluuloiseksi. Ja se valitettavasti myös näkyi lopputuloksessa teenäisinä hymyinä tai mulkaisuina. Se taas johti sitten siihen, että yritin joko vältellä kameraa parhaani mukaan tai sitten osallistuin kuviin vastentahtoisesti. Siitä tuli aikanaan omanlainen kierre, jota yritän nyt rikkoa. En halua tartuttaa kamerafobiaa lapsiini.

Niinpä olen ottanut tavaksi harjoitella kuvattavana olemista erilaisissa paikoissa. Niin sanotusti siedätyshoitoa parhaimmillaan. Jotta tosi tilanteissa osaisin olla rentona ja luonnollisen oloinen. Pakko myöntää, että on vaikeaa rikkoa kaavaa ja muuttaa omaa suhtautumista kasvokuviin. Olen jopa harkinnut, jos menisin ihan ammattilaiselle kuvattavaksi. Ehkä näin saisin uutta perspektiiviä kuvattavana olemiseen. Isot propsit heille, jotka onnistuvat kuvissa erinomaisesti. Se ei ole ihan simppeliä. Täytyy pohtia oikeita kulmia ja yrittää painaa "kuvaa" nappulaa samalla kuin yrittää näyttää luonnolliselta. Olen huomannut, että määrä todellakin korvaa laadun. Kun tarpeeksi monta samaa kuvaa yrittää ottaa niin todennäköisesti ainakin yksi on ihan Ok. Parhaat kuvat tulevat yleensä silloin, kun olen vessassa piilossa muuta perhettä ja he yrittävät löytää minua. Siinä on hankala olla hymyilemättä. 

Millainen suhde sinulla on kameraan ja kuvattava olemiseen? Oletko kameran edessä kuin kala kuivalla maalla vai oman elämäsi huippumalli?

HBO Top 3 +1 suositus

Me ollaaan oltu flunssassa yli viikon. Onneksi nyt alkaa pikku hiljaa helpottamaan ja uskaltaa taas lähteä ihmisten ilmoille näkemään kavereita sekä perhekerhoihin yms. Pitkään neljän seinän sisällä olo alkoi olemaan jo melko tuskaliasta ja tulikin vietettyä aikaa HBOn sarjoja seurassa. 

HBO:n tapaiset palvelut ovat huippuja, kun voi katsoa mitä haluaa milloin haluaa. Ainoa negatiivinen asia on valinnan vaikeus. Huomasinkin jossain vaiheessa, että kulutan aikaa ohjelmien selamaiseen enkä niinkään niiden katsomiseen.

Tässä minun top3 suositus, jotka kannattaa ehdottomasti katsoa.

1. The Handmaid’s Tale

2. Big Little Lies

3. Togetherness

Sekä elokuva, joka kannattaa ehdottamasti katsoa. 

TheWiszard of Lies

Haluatko laihtua? Onko sinulla alle 4-vuotias lapsi?

Kannatko edelleen raskauskiloja mukanasi vaikka synnytyksestä on kulunut jo hetki? Tuntuuko siltä, että kilot eivät lähde vaikka miten yrität karistaa ne? Ei hätää! Minulla on siihen ratkaisu. Se on edullinen. Se on helppo. Ja sen saa kuulumaan osaksi arkea. Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta? Sitä se ei ole. Tarvitset vain kunnon kävelykengät, lapsen ja kantoliinan tai ergonomisen kantorepun. (Huom! Baby Björnin rintareppu ei sovi tähän tarkoitukseen). Jos kantoväline puuttuu niin esim. Facebookin kantovälinekirppis on erinomainen paikka aloittaa sen etsintä.

Miten ne kilot sitten saa lähtemään? Aina kun olet lähdössä ulos lapsen/lasten kanssa ota kantoväline käyttöön ja jätä vaunut/rattaat kotiin. Oli se sitten puistoon, päiväunille tai kauppaan tai mihin vaan, missä liikut lapsen kanssa. Lapsi kantovälineseen ja vain liikkumaan. Äkkiä alkaa lihakset vahvistumaan ja läski karisemaan, kun jatkuvasti kantaa omien kilojen lisäksi ylimääräistä painoa. Ja parasta on, että lapsi saa tankata läheisyyttä. Kuka ei tahtoisi saada lämpöä ja kosketusta varsinkin, jos sitä saa vielä omilta vanhemmilta. Kantaminen ei ole vaikea, toki liinalla sitominen vaati harjoittelua ja rutiinia (esim YouTubesta on erinomaisia videoita, linkit löytyy kantoliinayhdistyksen sivuilta), mutta erilaisia sidontoja oppii melko nopeasti. Mikäli taas päätyy hankkimaan kantorepun niin tärkeää on löytää itselleen sopivat remmien asetukset. Hyvän kantamisen tunnistaa siitä, että lapsi viihtyy, näkee ympärilleen ja kantaja ei huomaa lapsen painoa. 

Moni on kokeillut kantamista, mutta muutaman kerran jälkeen luovuttanut ja todennut, että tämä ei olekaan meidän juttu. Miksi näin? Yksi suurin syy on, että lihakset eivät ole vielä tottuneet kantamiseen. Sitä voisi verrata kuntosalilla käynnin aloittamiseen. Ensimmäisillä kerroilla kaikki lihakset huutavat hoosiannaa ja joka paikkaan särkee, mutta harjoituskertojen lisääntyessä kipu häviää ja nautinto jää. Toinen syy on, että kantoliinalla sitominen tuntuu liian monimutkaiselta tai kantorepun säädöksiä ei saa sopimaan omaan kehoon. Tämä taas aiheuttaa turhautumista ja kantamisen ilo jää täysin löytämättä. 
Jos ei yritä niin ei voi onnistua!

Minä itse löysin kantamisen vasta kuopuksen kanssa. Koko vauva ajan hän huusi yksin olleessa ja  halusi olla vain sylissä, Nukutusmaratonit tapahtuivat sylissä kantaen. Joka ilta, päivän kantamisen jälkeen, minun käteni kramppailivat ja selkään sattui. Ei ole mitenkään ergonomista kantaa lasta montaa tuntia päivässä pelkästään käsien varassa. Kun joku ehdotti kantovälinettä niin olin melko skeptinen koko asiaa kohtaan. Mutta se luultavasti pelasti minun selkäni ja antoi uutta puhtia pitää lasta sylissä. Mies tokaisi nähdessään kantorepun, että mitä hömpötyksiä minä taas olen keksinyt. Nykyään reppu on aina autossa mukana ja miehellä lapsi repussa, kun liikutaan yhdessä. Tätäkin tekstiä kirjoitan samalla kun kuopus nukkuu liinassa. Pystyasento helpottaa nuhaista känkkäränkkää.

Haastan kaikki lukijat (ainakin kokeilemaan) kantamaan ylimääräiset kilot pois! Otatko haasteen vastaan?

P.s Myös yli 4-vuotiasta lasta voi kantaa. Minulla vain ei ole kokemusta siitä.

P.s.s Kuvia lainattu kuvapankista, kantoliinayhdistyksen, boopbaby ja babyslingsandcarriers sivulta.

Erinomainen kantarellikastike resepti

Elokuussa yksi parhaimpia asioita ovat kauppohin saapuvat kantarellit. Mä voisin syödä kantarellikastiketta vaikka joka päivä. Mä olen melko keskenkertainen kokki. Saan perheen pysymään lihoissa, mutta anopille en ihan uskataisi alkaa kokkailemaan. Tykkään yksinkertaisista raaka-aineista ja resepteistä, jolloinka todennäköisyys onnistua ruuassa on selkeästi suurempi. Arkena tulee tehtyä melkein aina samoja ruokia. Erilaiset satokauden tuotteet tuovat vaihtelua makunystörille. Syksyn selkeä erikoisherkku on kantarellikastike perunoiden tai tuorepastan kera. Tässä resepti.

Kantarellikastike:

 

1-2 Sipulia
500g Kantarelleja 

2,5dl Kuohukermaa 

Nokare voita 

Suolaa 

Pippuria

Lisää pannulle puolet voista ja kuullota sipulit miedolla lämmöllä. Samalla pilko kantarellit silpuksi. Siirrä sipulit lautaselle ja nosta hiukan lämpötilaa. Lisää sienet ja loppu voi pannulle. Paista kunnes kaikki neste on haihtunut. Laske hieman lämpötilaa ja lisää pannulle sipulit, kuohukerma, suola ja pippuri. Sekoita kunnes kuohukerma on kiehunut hiukan kokoon. Jätä hetkeksi kannen alle vetäytymään.

Onki sinulla joku luottoresepti, joka toimii aina? Kommentteihin saa jakaa omia herkullisia reseptejä! :)

Selviytymisopas hiekkalaatikolle

Lapsen saaminen on täynnä muutoksia. Muutoksen kourissa ovat niin oma keho, ajatusmaailma kuin vaatekaapin sisältö. Esikoisen olleessa melkein vuoden ikäinen huomasin (ja myönnyin), että vaatekaappini sisältö ei enää vastannut tarpeitani tai kehoni kokoa ja muotoa. Osa vaatteista olivat liian pieniä, osa epäkäytännöllisiä ja kunnon ulkoiluun sopivia ulkovaatteita en omistanut ollenkaan.

Yhden kauden yritin sinnitellä olemassa olevilla vaatteilla, mutta eihän se ollut miellyttävää lapsen kanssa ulkoilla, kun minulla itsellä oli päällä kiristävät, epäkäytännölliset ja teknisesti kehnot vaattet. Jo tihkusateessa olin läpimärkä ja kengät olivat epäkäytännöllisiä kävelylenkeille ja pelkkä aamukaste sai sukat märäksi. Koko ulkoilun ilo jäi kaiken sen epämukavuuden varjoon. Vähänkin huonommalla säällä oli aina hoppu palata kotiin, koska jos en ollut märkä niin minulla oli ainakin kylmä. Näin jälkikäteen ajateltuna ihmettelen, miksi lapsellani oli aina säähän sopivat vaatteet, mutta itse kuljin samoissa vaatteissa ja kengissä riippumatta ilmasta.

Toisen lapsen kanssa on ollut ihanaa, kun jokaiseen säähän löytyy sopivat vaatteet eikä tarvitse sen vuoksi jäädä kotiin istumaan neljän seinän sisään. Itse olen suosinut niin ulkovaatteissa kuin kengissä gore texiä sen helppouden vuoksi. Vaihtelun ja suositusten vuoksi ajattelin kokeilla tänä vuonna nahkakenkiä. Nyt ollaan elokuussa ja on aika alkaa pohtimaan tulevaa kautta. Aikaisemmassa postauksessa oli vinkkejä lasten ulkoiluun ja nyt pohditaan asiaa vanhemman tarpeiden näkökulmasta.  Kohta pääsee tekemään inventaariota olemassa olevista vaatteista. Jotain täytyy päivittää, toiset pääsevät käyttöön pesun jälkeen. Riippumatta siitä onko lapsen kanssa kotona vai käykö hän päiväkodissa niin me kaikki käymme lastemme kanssa ulkona pitkin vuotta. 

Samat periaatteet pätevät niin aikuisten kuin lapsenkin vaate valintoihin. Tarkista aina hengittävyys, tuulen- ja vedänpitävyys. Suosi luonnonmateriaaleja mahdollisuuksien mukaan. Kerrospukeutumisella voi mukautua muuttuvaan säähän. Tässä minun vinkkini sopivaan pukeutumiseen lapsen kanssa ulkoiluun.

Löyyykö teiltä kaikki tarpeellinen hiekkalaatikolle?

Voiko toista lasta rakastaa yhtä paljon kuin ensimmäistä?

Ensimmäiset kuusi kuukautta esikoisen kanssa kuluivat sumussa ja jatkuvan väsymyksen kourissa. Jos joku olisi sillon pyytänyt saada hänet itselleen, olisin luultavasti enemmänkin kuin mielelläni luopunut hänestä ilman pientäkään epäröintiä. Kun syntymästä oli kulunut jonkin verran aikaa sekä jatkuva väsymys alkoi helpottamaan ja pääsin paremmin tutustumaan lapseeni, huomasin tunteiteni voimakkuuden. Tokaisin kerran miehelleni, että nyt tiedän mitä on pyyteetön, ylitsevuotava ja kaiken kattava, puhdas rakkaus. Kun on valmis antamaan kaiken toiselle, ilman että odottaa mitään takaisin. Esikoista katsoessa minusta kuoriutui kunnon leijona emo. Vaikka rakastan miestäni suuresti niin äidinrakkaus omaa lastaan kohtaan on niin paljon voimakakaampaa ja intensiivisempää.

Yritimme toista lasta melko pitkään. Jokainen kuukausi ilman raskautta oli pettymys meille molemmille. Ja sitten kun viimein raskaustesti näytti positiivista iski kammottava pelko. Voinko minä rakastaa toista lasta yhtä paljon kuin ensimmäistä?!? Mitä jos tunteeni ovat jotenkin laimeamat. Tämä sama pelko seurasi minua koko raskauden ajan ja jopa muutaman kuukauden kuopuksen syntymän jälkeen. Toki minä tunsin hellyyttä ja hoivaviettiä kuopusta kohtaan, mutta myös ärsytystä ja pienimuotoista pettymystä. En samanlaista väkevää rakkautta. Vauvaperheen arki oli toisenlaista kuin muistinkaan. Rakkaus ei syntynytkään hetkessä vaan se kasvoi pikku hiljaa. Jokaisella katseella ja kosketuksella.

Mitä enemmän kuopus alkaa muistuttamaan ihmistä ja vuorovaikutus välillämme kasvaa, sitä voimaakkaaksi ja syvemmäksi tunteeni häntä kohtaan muuttuvat. Pojat ovat ulkoisella olemukseltaan kuin kaksi marjaa. Luonteeltaan taas kuin yö ja päivä. Jaksan ihmetellä melkein päivittäin miten kaksi veljestä voivat olla niin erilaisia. Mutta hehän ovat omia persooniaan eivät toistensa kopioita. Nyt voin huojentuneena todeta, että vaikka rakkautta heitä kohtaan ei voi verrata keskenään niin rakkaus on yhtä voimakasta molempia poikia kohtaan.

Syksy- Miksi sä jo tuut?

Mitä kuuluu teidän syksyn suunnitelmiin? Puhaltavatko uudet tuulet vai nautitteko arjen tuomasta rutiinista? Meillä mies palasi töihin ja me jäimme poikien kanssa kolmisteen kotiin. Mieli on meillä yhtä harmaa ja synkkä kuin sääkin ja uuteen kokoonpanoon on hankalaa sopeutua.  Joka kerta kun mies palaa töihin pidemmän loman jälkeen, minulle  tulee shokkina, miten vaativaa ja täyspäiväistä lasten hoito on. Toki kaikki rutiinit ja muut asiat, jotka pitävät päivät kasassa, ovat poissa tai vähentynyt huimasti miehen olleessa kotona.  Arjen palautumiseen ja sopeutumiseen voi mennä jopa viikko, että saadaan arki taas rullamaan. Ehkäpä raskainta on luopua omasta ajasta. Joskus tekisi mieli antaa esikoiselle kuopuksen unien ajaksi tabletti, mutta se on loputun suo. Seuraavina päivinä esikoinen on kiukkuinen kuin ampiainen, kun ei saa taas pelata. 

Nostan hattua yh-vanhemmille, jotka pärjäävät yhden tai useamman lapsen kanssa 24h. Itselleni on helpotus, kun mies tulee kotiin ja pääsen edes hetkeksi omaan rauhaan oli se sitten suihkussa tai vessassa käynti. Arkeen palaminen on muutakin kuin yksin jääminen poikien kanssa. Nyt alkaa tulevaan syksyyn valmistuminen. Lapsille täytyy metsästää kunnon varustukset tulevia säitä varten.

 

Nyt ollaan elokuussa ja kesä alkaa todella olla kohta päättymässä. Tarkoituksena olisi pitkittää vähän kesän tuntua ja suunnitella ns. kesäisiä menoja ennen kuin syksyä alkaa kunnolla. Ehkäpä reissu Särkänniemeen tai Puuhamaan, mikäli säät vain sallivat. Mietin myös pitäiskö suunnitella loppu syksylle vielä joku ulkomaan matka.. Minne sinä lähtisit? Toisaalta minusta on ihanaa, että elokuu alkoi. Pikku hiljaa kaikki lastenkerhot ja asukaspuistot palaavat kesätauolta sekä esikoisen harrastukset alkavat taas. Se tuo omanlaista rutiinia. Elämä ilman rutiinia on kaaosta.  

Neuvoja ja opastusta välikauteen

Kuinka varautua syksyn tuloon. Tämä kuulostaa ihan manaukselta, mutta syksy on kohta täällä ja siihen varautuminen alkaa lapsiperheissä näillä viikoilla. Viimeistään ensimmäisen lapsen saatuaan oppii, että täällä Suomessa on myös sellainen vuodenaika (johon ei voi tarpeeksi varautua) kuin välikausi, eli vk-kausi. Se kestää syksystä pitkälle kevääseen ja siinä välissä on muutama viikko talvea. Muutamien edeltävien vuosien kokemuksella väittäisin että mielummin panostaa lasten vk-vaatteisiin ja talveksi hankkisi ainoastaan kunnon kengät, haalarin, hanskat ja hatun.

Haalaria (ulkovaatteita yleensäkin) valitessa on hyvä tarkistaa vesipilariarvo. Vesipilariarvo kertoo miten suuren vesipaineen vaate kestää ennen kuin vesi läpäisee vaatteen ja sisävaattet kastuvat.  Vesipilariarvo 10 000mm tarkoittaa vedenpitävää ja sitä henkilökohtaisesti myös suosittelen, kun valitaan lapselle ulkovaatteita syksyyn. Tärkeä on myös muistaa tarkistaa onko kaikki vai vai vain osa saumoista teipattuja. Kuopus tulee viettämään suuren osan ulkona olostaan joko vaunuissa tai kantoliinassa/repussa, joten tuulen pitävyys on myös erittäin tärkeää.Haalarin lahkeet saavat olla 5-10cm pidemmät kuin tällähetkellä menevät housut. Haalari ei saa olla liian napakka vaan lapsen seisoessa peppu kohdasta täytyy saada nyrkkiin ote. Kenkiin täytyy jättää villasukka vara 2cm. Paras tapa on mitata mittanauhalla lapsen jalka ja sen jälkeen suunnata kauppaan/kirpparille ja mitata kengän sisäpohjan pituus. 

Lasten vaatteita myydään myös käytettynä erilaisissa kirpputoreilla. Riippumatta siitä mistä vaattet hankit niin älä anna kuosin viedä mennessään vaan painota myös ominaisuuksiin. Tässä meidän mahdollista tulevia  hankintoja. Jotkut olen todennut esikoisen kanssa hyväksi, joitain kokeilen ensimmäisen kerran.

Viimeiseksi haluaisin muistuttaa, huomauttaa, sanoa ja  painottaa. Hankkikaa itsellenne hyvät vk-kausi vaatteet. Vettähylkivää, tuulta ja lämpöä pitävää. Kun panostatte itseenne, panostatte lapseenne. Siellä hiekkalaatikon reunalla ei ole kivaa olla, jos oma varustus ei ole kunnossa. Se on inhottavaa niin lapselle kuin itselle, jos on kiire pois ulkoa ainoastaan sen vuoksi, että vanhemmalla on kylmä ja märkää ja vaikka mitä. Aika nopeasti alkaa seinät kaatumaan päälle kotona jos ulos pääsee vain "hyvällä" säällä. Jos voit laittaa lapsen lammikkoon istumaan tuuleen ja tuiskeseen ja lapsesi pysyy lämpimänä ja kuivana. Onneksi olkoon! Olet löytänyt oikean kombon tulevaa syksyä varten.

Mitä kesä on ilman mansikoita?

Kuinka kauas sinä olisit valmis lähtemään mansikoiden vuoksi? Tai miksi ei jonkun muun tuotteen vuoksi? Kun kriteerinä ei ole niinkään edullinen hinta vaan laatu. Me teimme koko perheen kanssa päivämatkan Nurmijärvelle, jonne on meiltä noin kuudenkymmenen kilometrin matka. Kävimme Mattilan luomutilalla poimimassa luomu mansikoita. Tarkoituksena pakastaa mansikoita tulevaa talvea varten.

Marjakausi on tänä vuonna myöhässä ja mansikoiden litra hinta ei ole pahemmin laskenut sitten alkukesästä. Itsepoiminassa on ihanaa, että saa syödä pellolta tuoreita, juuri poimittuja, mansikoita sydämensä kyllyydestä eivätkä ne lopu kesken. Kuopuskin ymmärsi mansikan poimisen idean. Hän söikin veljensä kanssa mansikoita niin että napa paukkui. Varsinkin kuopus näytti olemukseltaan siltä, että mansikat olisivat tehneet yhteishyökkäyksen. Sen verran punainen  ja tahmainen hän oli joka puoleta ruokailun jälkeen. Onneksi ulkona se ei ole niin justiinsa.

Kiinnostus ruuan alkuperään, sisältöön ja käytettävien torjunta-aineiden määrään ja laatuun ovat nousseet taas esille meidän perheessä kuopuksen aloitettua kiinteät. Olemme pyrkineet tarjoamaan hänelle mahdollisemman puhdasta ja suositusten mukaista ruokaa. Väillä onnistuen paremmin välillä huonommin. Meidän muiden ruokavalio on melko tavanomainen, sisältäen kotiruokaa, valmisruokaa, ravintolaruokaa ja joskus jopa roskaruokaa. Toiveena olisikin, että me saisimme vähennettyä päivittäin nautitun sokerin määrää. Tarkoitus on, että jossain vaiheessa pyrkisimme tekemään tietoisen ruokaremontin. Täyttäisimme vatsamme enemmänkin laadulla kuin määrällä.

Luomutilan vieressä on strutsitila, jonne me emme tällä kertaan menneet, mutta ensi kerralla, kun on enemmän aikaa niin käymme varmasti. Keräämisen jälkeen pulahdimme vilpoittelemaan Sääksjärveen. Mikäli aurinkoisia päiviä vielä riittää ja olet tarpeeksi lähellä Sääksjärveä niin suosittelen lämpimästi paikka. Siellä viihtyy niin lapset kuin aikuiset vaikka koko päivän.

Uhmaa vol.2

Äitini jaksaa muistuttaa minua siitä, että älä koskaan kritisoi lasta vaan hänen tekojaan. Olen yrittänyt sisäistää ajatuksen (uhma tekstin jälkeen), että esikoisen käytös ja uhma on yksistään vaihe, jolloin hän irtaantuu meistä vanhemmista. Oppii olemaan itsenäisempi ja uskaliaampi sekä hakee uusia rajoja. Nämä kaikki taidot ovat tärkeitä itsenäistä koulumaailmaa ajatellen. Hän ei vihaa minua eikä ole ärsyttävä tarkoituksella vaan yrittää ravisuttaa omaa maailmaa. Vanhempana minun tehtävänä on sallia se hänelle turvallisessa ympäristössä vaikka sitten hampaat irvessä ja jäätävän potutuksen kourissa. Teini-ikää odotellessa...

Erityiskiitos kaikille kommentoijille ja viestin laittaneille. On ihanaa tietää, että on muitakin, jotka kamppailevat samojen asioiden kanssa ja ovat yhtä hukassa kuin minä. En ole ainoa, joka käy makuhuoneessa huutamassa tyynyyn, kun toinen jankkaa puoli tuntia yhtä samaa sanaa tai kun ei tottele yhtäkään pyyntöä/käskyä. Yksi parhaista asioista vanhemmuudessa onkin, että tuntemattomat ihmiset sympatisoivat toinentoistaan ja antavat vertaistukea toisilleen. Itse ei tunne olevansa niin eksynyt tässä järjettömässä  lapsiperheen viidakossa, kun toiset jakavat omia kokemuksiaan. Joten vielä kerran kiitos kannustuksesta. Olkaamme itsellemme ja toisillemme armollisa ja kannustavia!

Kungsbackan kotieläinpiha Porvoon vieressä

Vierailimme koko perheen kanssa Kungsbackan kotieläinpihalla. Se sijaitsee noin 15 min ajomatkan päässä Porvoon keskustasta. Paikka on erittäin lapsiystävällinen. Siellä saa melkein jokaista eläintä rapsuttaa ja ruokkia. Esikoinen olisi voinut viettää koko päivän siellä keräillen voikukan lehtiä possuille ja vuohille. Kungsbackan kotieläinpiha tarjoaa asiakkailleen nuotiopaikan, jossa voi grillata eväitä, joten suosittelen omien makkaroiden ja muiden ruokien mukaan ottamista. Kaiken kaikkiaan paikka on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka!  

Ällöttävä imetys

Minä imetän, koska lapsellani on nälkä. Minä ruokin lastani, koska hän on nälkäinen. En siksi, että hakisin huomiota.

Muistan kuinka esikoisen kanssa julki-imetys oli vaikeaa ja melkeinpä häpeällistä. Yritin aina etsiä vessaa, jossa voisin ruokkia lastani. Harvemmin missään vessassa oli penkkiä tähän tarkoitukseen vaan istuin vauvan kanssa pöntöllä. Siinä samalla pöntöllä, jossa toiset kävivät pissalla ja kakalla, minä ruokin lastani. Niinpä siitä tuli ahdistuksen ja häpeän kierre, joka päättyi siihen, että lopetin imetyksen ja siirryin pulloruokintaan. Koska jostain syystä pulloruokinta on hyväksyttävämpää julkisilla paikoilla kuin äidinmaidon antaminen.

Kuopuksen kanssa asiat ovat toisin. Muiden äitien ja oman miehen tuki ovat auttaneet mieltämään rintaruokinnan hyväksyttäväksi tapahtumaksi. Imetysvaatteiden avulla saa kaiken tarpeellisen piiloon. Jokainen synnyttänyt nainen ( riippumatta siitä, miten lapsensa ruokkii) tietää, että oma keho voi tuntu vieraalta, sen muotoja vähän häpeää ja kaikki, mikä on kaulasta alaspäin yritetään vaatteiden avulla häivyttää. Tuntuu hullunkuriselta ajatukselta, että imettävät äidit antaisivat rintaa ihan vain esitelläkseen rintojaan julkisella paikalla. Toivon, että joku päivä julkisella paikalla imetys muuttuisi normaaliksi. Niin että sen puolustaminen tai vastustaminen särähtäisi korvaan.

En ole vielä kohdannut yhtäkään naista, joka huutaisi kovaan ääneen: “Nyt minä imetän, katsokaa ja ihmetelkää!“ Onko joku teistä?

Legot järestykseen

Kuinka säilyttää pikku legot fiksusti? Niinkuin ylläolevasta kuvasta näkyy, meillä lastenhuoneen lattia oli hukkua legoihin. Aivan kuin monissa muissakin perheissä niin myös meillä päänvaivaa aiheutti pikku legojen säilytys. Ja lisähaasteen tuo kuopus, jonka mielesta pikku legot ovat erittäin mielenkiintoisia ja melkeinpä gourmet ruokaan verrattivissa. Ihanteellisessa tilanteessa legot olisivat helposti saatavilla, järjestetty loogisesti, mutta niin että kuopus ei pääse niihin käsiksi. 

Netti on täynnä eriliaisa ratkaisuehdotuksia, joista toiset ovat sopivimpi omaan kotiin kuin toiset. Päädyimme luomaan sängynaluslaatikkoon legojen valtakunnan erilaisten laatikoiden avulla. Ikea on siinä mielessä ihana kauppa, että jokaiseen säilytysongelmaan löytyy aina ratkaisu. Me hankimme  Ikeasta kahdenlaisia sockerbit nimellisiä laatikoita sekä sunnersta nimellisiä purkkeja. 

Laatikoihin voi laijitella legoja oman mieltymyksen mukaan. Yhden isomman laatikon jätimme tarkoituksen mukaisesti epämääräisille legoille, joita ei ole vielä järjestetty omalla paikalleen tai ne on siivottu edellisestä leikistä. Pienimpiin purkkeihin voi järjestää tietynlaisia osia, esim renkaita, ukkeleita yms. Muutos on huima. Näin vanhemman näkökulmasta parasta on, kun legoilla ei leikitä niin ne voi työntää sängyn alle piiloon.

Vinkkejä Tallinnaan lasten kanssa

Kävimme kesän alussa minilomalla perheen kanssa Tallinnassa. Yövyimme Olympia hotellissa ja on kyllä pakko kehua hotellia. En tiedä teistä, mutta minun aamuni ei ala kunnolla ennen kunnollista kahvia. Hotellin aamiainen oli hyvä ja monipuolinen, mutta ehdottamasti parasta oli pöytään tuotu pieni termoskannu, josta sai kaataa itselleen kahvia ilman että täytyi poistua pöydästä. Luksusta kahden pienen lapsen kanssa! Esikoiselle tarjoittiin omaa luksusta aamiaisella, käsin tehtyä kaakaota. Lasten kanssa reissut menevät tällä hetkellä aika pitkälti lasten ehdoilla. Olemmekin ottaneet tavaksi, että jokaiselle päivälle olisi vain 1-2 suunniteltua kohdetta. Näin ei ole kiire jatkaa matkaa, vaan saa rauhassa tutustua kohteseen ja jää aikaa myös touhuiluun ja muuhun häslinkiin.

Ensimmäisen päivän vietimme Kadriorg-puistossa. Kadriorg on suuri kaupunkipuisto, josta löytyy nähtävää jokaiselle. Lapsille siellä on mm. Leikkipuisto ja lastenmuso Miiamilla. Muso on ehdottomasti kaikkien niitten kehujen arvoinen vierailukohde. Miiamilla museossa lapset saavat koskea ja leikkiä kaikilla esillä olevilla tavaroilla. Siellä on myös pieni kahvio, jossa pystyy ostamaan pientä purtavaa ja juotavaa. Me söimme siellä keittolounaan ja jälkiruuaksi tietenkin lettuja jäätelöllä. Vinkkinä; Alueelle pääsee helposti ratikalla nro 1 ja 3. ja jää päätepysäkillä pois. Omat eväät mukaan, niin ei tarvitse lähteä pois liian aikaisin.

Toisena päivänä suunnistimme kohti Energiaa-keskusta. Se on melko lähellä A-terminaalia. Energia-keskus on vähän samantyylinen kuin Heureka, mutta ehkä hiukan lapsiystävällisempi paikka. Siellä on näyttelyinä ääni, energia ja valo. Melkeinpä kaikkeen saa koskea ja kokeilla, miten jokin edellä mainituista syntyy ja toimii. Esikoinen oli ihan täpinöissän siellä ja niin olin minäkin. Siellä on myös iso erilinen leikkihuone, jossa minä pääsin hetkeksi huilimaan ja kuopus sai vähän verrytellä itseään, kun muuten hän joutui olemaan joko vaunuissa tai kantorepussa. Energia-keskuksessa esitettiin kaksi tieteellistä koetta. Toisessa näytettiin kuinka sähkö kulkee ihmiseen nostattamalla hiuksia pystyyn. Jokainen halukas sai kokeilla (iso plussa tästä). Toinen esitys oli hiukan jännittävämpi. Siinä luotiin ukkosta ja salamaa (tämä oli melko äänekäs, mutta ehdottamasti näkemisen arvoinen). Suosittelen ehdottamasti vierailua Energia-keskuksessa. Mikäli on liikenteessä vaunujen kanssa niin ennen pääovea on ovi, jossa on ovikello. Sitä soittaessa henkilökunnasta joku tulee avamaan oven ja päästää hissillä kassallle. Samalla hissillä pääsee liikkumaan kerrosten välissä (paitsi leikkihuoneseen) ja lopuksi vielä ulos. Mikäli omistaa Tallinkin Club kortin, niin sitä kannattaa kassalla näyttää.

Kolmantena päivänä suunnistimme juna-asemlle tarkoituksena matkustaa Pärnuun (siitä lisää myöhemmin). Juna-aseman viereen on rakennettu uusi tori, josta kävin hakemassa meille eväitä mukaan. Siellä myytin monipuolisesti melkeinpä mitä vain (ruokaa, juomaa, vaateita ja muuta tavaraa). Suosittelen ehdottamasti suunnistamaan sinne, mikäli tuntuu että kaikki on jo niin nähtyä.

Muita ehdottamasti käymisen arvoisia paikkoja Tallinnassa: 

-Teletorn 

–Eläintarha 

–Lennusadam 

–Maiasmokk

p.s

Tallinnassa alle 3-vuotiaan kanssa matkustava aikuinen saa liikkua julkisissa ilmaiseksi. Eikä tämä oikeus ole (minun ymmärrykseni mukaan) sidottu vaunuun niinkuin esimerkisiki Suomessa pk-seudulla. Mikäli on liikenteessä isompien lasten kanssa tai ihan vain aikuisten kesken niin matkakortin voi ostaa melkeinpä joka kioskista (esim R-kiosk) ja siihen voi ladata aikaa/rahaa.

Pieni vinkki vielä heille, jotka shoppailevat Viru keskuse kaubamajas. Mikäli lompakosta löytyy Tallinkin Club kortti niin sitä kannattaa aina kassalla näyttää. Sillä saa loppusummasta pientä alennusta. 

5-vuotiaan uhma –Onko sellaista?

Täällä kirjoittaa yksi väsynyt äiti. Viimeaikoina on alkanut tuntumaan siltä, että meillä kotona on koko ajan jokin draama käynnissä tai susilauma kylässä. Esikoinen osaa painaa oikeita nappuloita ja tietää, miten käydä oikein kunnolla minun hermoille. Tuntuu kuin hänellä olisi tasan kolme vaihetta, joita hän vaihtelee lennosta pitkin päivää enkä aina tiedä mistä suunnasta tuulee. Ensimmäinen vaihe on “Ei“. Ihan mitä tahaansa pitäisi tehdä, riippumatta siitä onko kyseessä jokin mielekäs tai ei niin mielekäs asia, niin kaikki on yhtä eitä. Se alkaa aamulla vaatteiden päälle laittamisesta ja aamupalan syömisestä ja loppuu illalla nukkuman menoon. Toinen vaihe on “Kohta“. Kohta voi venyä vaikka seuravaan viikkoon, jos se esikoisesta riippuisi. Kohta suihkuun, kohta ulos, kohta lopetan, kohta! Ja joskus (kolmas vaihe), pieninä hetkinä ilmestyy minun herttainen poika, jonka kanssa on kivaa olla ja tehdä asioita yhdessä.

Tämä on varmasti yksi kehitysvaihe, joka menee ajan kanssa ohi (ja uudet tulevat tilalle), mutta se ei vähennä sitä asiaa, että mä alan olemaan aika loppu. Äiti on tyhmä yms ja ainoastaan isä kelpaa. Huoh. Olen yrittänyt kaikenlaista vippaskonsteja ratkaista tilanteita, mutta tuntuu siltä että hetken päästä alkaa uusi tahtojen taistelu. Olen yittänyt kiristää, lahjoa ja uhkailla usein kehnoin tuloksin. Esikoinen voi huutaa/ulvoa/itkeä puolikin tuntia esim. leivän perään ja sitten kun tilanne on saatu jotenkuten rauhoittetua hän syökin hyvällä mielellä aamupuuronsa. Harmi, että äiti ei voi lyödä hanskoja tiskiin vaan täytyy purra hammasta ja toivoa parempia päiviä.

Sitäkin olen alkanut pohtimaan, jospa kyseessä oliskin mustasukkaisuus pikkuveljään kohtaan..? Mites teillä? Onko/oliko teillä uhmaa?

Hakaniemen Leikkiluola

Eilen vietimme Esikoisen kanssa laatuaikaa ja kävimme katsomassa Tennispalatsissa Itse ilkimys 3sta. Esikoinen tykkäsi kovasti elokuvasta ja minustakin se oli ihan viihdyttävä. Lähdimme kaupungille koko perheen kera ihan liian ajoissa ajatuksena nauttia aurinkoisesta päivästä, mutta sadekuuro yllätti meidät keskustassa. Jouduimme muuttamaan suunnitelmia lennossa ja päädyimme Hakaniemen Leikkiluolaan pitämään sadetta. 

Emme ole aikaisemmin käyneet Leikkiluolassa ja vaikka paikka on selkästi pienempi kuin Hoplop niin se yllätti positiivisesti. Siellä on sen verran suppeampi tarjonta, että muutama tunti riehumista riittää erinomaisesti. Leikkialueen ymprillä on riittävästi sohvia aikuisille ja kahviosta saa kahvia ja muuta pientä purtavaa. Ehkä meidän perheen näkökulmasta suurin plussa on, että pienten alue on oikeasti tarkoittu pienille eli 0-3 vuotiaille. Uskalsin laitta kuopuksen lattialle puuhailemaan omiaan ilman, että piti kokoajan vahtia joka suunttaan ettei vain joku isompi pyyhellä ohi niin että kuopus jää jalkoihin. Kuopus on juuri oppinut nousemaan seisomaan (mutta ei tulemaan alas). Hän oli aivan innoissaan, kun Leikkiluolasta löytyi vaikka millaista taso, jota vasten pääsi nousemaan. Hallissa oli lapsia huomattavasti vähemmän kuin muissa samantyylissä paikoissa, joissa olemme vierailleet ja tämän johdosta myös volyymin määrä oli huomattavasti vähäisempi. Siitä iso plussa. 

Yleisestiottaen Hakaniemen Leikkiluola on ehdottamasti vierailun arvoinen!

Kylpyhuoneremontti -kaakelilaattojen uudelleen pinnoitus

Olemme asuneet nyt muutama vuosi nykyisessä asunnossa. Muutosta asti kylpyhuone oli yksi murheen kryyni. Remontoidaanko vai annetaan olla ja siedetään sitä sellaisenaan. Kylpyhuone tuntui ahtaalta, värimaailma ei mielyttänyt silmää ja kalustus vei turhaa tilaa emmäkä osanneet hyötykäyttää kaappien säilytystilaa. Kylpyhuoneen lattialaatta oli liukas ja suihkuverho oli koko ajan vain tiellä. Alusta asti oli selkeää, että emme halua lähteä repimään kaakelilaattoja, kokska joutuisimme uusimaan samalla vesieristyksen. Remontista tulisi silloin kestoltaan pitkä ja hinnaltaan kallis.

Viat olivat kosmeettisia ja looginen ratkaisiu oli peittä kaakelilaattojen väri toisella värillä. Harkitsimme kaakelimaalia, mutta siitä on netti täynnä ristiriitaisia kokemuksia. Toisilla maali pysyi ja toisilla alkoi melko pian hilseilemään pois. Riskinä oli, että olisimme päätyneet ojasta allikkoon, joten hylkäsimme sen ajatuken. Toinen vaihtoehto oli uuden kaakelilaatan asentaminen vanhan päälle, mutta siinä tuntui riskit olevan suuermmat kuin hyödyt. Yksi varteenotettava vaihtoehdoista oli mikrosementti. Siinä värimaailma olisi muuttunut totaalisesti, me jopa haimme paikalliselta yritykseltä tarjouksenkin. He arvioivivat remontin kestoksi noin kaksi viikkoa, joka valitettavasti oli meidän perheelle sillä hetkellä liian pitkä aika olla ilman suihkua. 

Tiedätkö sen tunteen, kun olet henkisesti valmistunut tekemään remonttia, mutta sitä oikeaa tapaa ja materiaalia ei vain tunnu lötyvän mistään. Minulla alkoi epätoivo hiipimään ja siedettävä kylpyhuone alkoi tuntumaan vastenmieliseltä. Onneksi netin ihmeellisestä maailmasta löytyi meille sopiva ratkaisu, kaakelilaatan uudelleen pinnoitus. Siinä uudelleen pinnoitetaan olemassa olevat kaakelilaatat. Värin ja lattikaakeleiden karheuden sai valita itse. Ja parasta oli, että koko remontti kesti ainoastaan neljä päivää loppusiivouksineen. 

Olemme enemmän kuin tyytyväisiä lopputulokseen. Saimme uudet pinnat ja mahdollisuuden uudelleen järjestää kylpyhuoneen. Poistimme kaikki kaapit, laitoimme suihkuseinän sekä uusimme suihkun sadesuihkulla. Vielä täytyy asentaa valopeili niin remontti on valmis. Nyt mahtuvat lapset kylpyhuoneseen leikkimään eikä tarvitse enää kokoajan pähkäillä mihin vauvan amme siirretään siksi aikaa, kun joku on suihkussa.