Diagnoosina Kamerafobia

Olen huono valokuvattava. Rehellisesti sanottuna olen kammottava kameran edessä. Minä en pidä kamerasta eikä se pidä minusta. Niinpä olemme pyrkineet välttelemään toisiamme mahdollisuuksien mukaan. Mutta lapset saatuani joidenkin asioiden tärkeysjärjestys on täytynyt muuttua. Haluan taata, että heillä on aikuisina muistoja omasta lapsuudestaan myös kuvien muodossa. Myös sellaisia, joissa minäkin olen. 

Minusta on ihanaa selata äitini ja omia vanhoja valokuva albumeita ja nähdä pieniä välähdyksiä menneestä. Muistella ihmisiä ja paikkoja, jotka olivat osa minun lapsuuttani. Ehkäpä käydä omien lapsien kanssa samoissa paikoissa ja ottaa kuvia muistoksi heille. Mikä sinäänsä on aika ristiriitaista ajatellen minun asennetta kameraa kohtaan.

Minun nuoruudessa äidilläni oli (ja on edelleen) tapana ottaa kuvia kaikista ja kaikesta melkeinpä koko ajan. Sieltä kumpuaa vastenmielisyys kameraaa kohtaan. Teini-iässä, kun oli muutenkin epävarma omasta olemuksestaan niin jatkuvasti kuvatukseksi tuleminen alkoi ärsyttämään. Kameran näkeminenkin sai minut jäykäksi ja epäluuloiseksi. Ja se valitettavasti myös näkyi lopputuloksessa teenäisinä hymyinä tai mulkaisuina. Se taas johti sitten siihen, että yritin joko vältellä kameraa parhaani mukaan tai sitten osallistuin kuviin vastentahtoisesti. Siitä tuli aikanaan omanlainen kierre, jota yritän nyt rikkoa. En halua tartuttaa kamerafobiaa lapsiini.

Niinpä olen ottanut tavaksi harjoitella kuvattavana olemista erilaisissa paikoissa. Niin sanotusti siedätyshoitoa parhaimmillaan. Jotta tosi tilanteissa osaisin olla rentona ja luonnollisen oloinen. Pakko myöntää, että on vaikeaa rikkoa kaavaa ja muuttaa omaa suhtautumista kasvokuviin. Olen jopa harkinnut, jos menisin ihan ammattilaiselle kuvattavaksi. Ehkä näin saisin uutta perspektiiviä kuvattavana olemiseen. Isot propsit heille, jotka onnistuvat kuvissa erinomaisesti. Se ei ole ihan simppeliä. Täytyy pohtia oikeita kulmia ja yrittää painaa "kuvaa" nappulaa samalla kuin yrittää näyttää luonnolliselta. Olen huomannut, että määrä todellakin korvaa laadun. Kun tarpeeksi monta samaa kuvaa yrittää ottaa niin todennäköisesti ainakin yksi on ihan Ok. Parhaat kuvat tulevat yleensä silloin, kun olen vessassa piilossa muuta perhettä ja he yrittävät löytää minua. Siinä on hankala olla hymyilemättä. 

Millainen suhde sinulla on kameraan ja kuvattava olemiseen? Oletko kameran edessä kuin kala kuivalla maalla vai oman elämäsi huippumalli?

HBO Top 3 +1 suositus

Me ollaaan oltu flunssassa yli viikon. Onneksi nyt alkaa pikku hiljaa helpottamaan ja uskaltaa taas lähteä ihmisten ilmoille näkemään kavereita sekä perhekerhoihin yms. Pitkään neljän seinän sisällä olo alkoi olemaan jo melko tuskaliasta ja tulikin vietettyä aikaa HBOn sarjoja seurassa. 

HBO:n tapaiset palvelut ovat huippuja, kun voi katsoa mitä haluaa milloin haluaa. Ainoa negatiivinen asia on valinnan vaikeus. Huomasinkin jossain vaiheessa, että kulutan aikaa ohjelmien selamaiseen enkä niinkään niiden katsomiseen.

Tässä minun top3 suositus, jotka kannattaa ehdottomasti katsoa.

1. The Handmaid’s Tale

2. Big Little Lies

3. Togetherness

Sekä elokuva, joka kannattaa ehdottamasti katsoa. 

TheWiszard of Lies

Haluatko laihtua? Onko sinulla alle 4-vuotias lapsi?

Kannatko edelleen raskauskiloja mukanasi vaikka synnytyksestä on kulunut jo hetki? Tuntuuko siltä, että kilot eivät lähde vaikka miten yrität karistaa ne? Ei hätää! Minulla on siihen ratkaisu. Se on edullinen. Se on helppo. Ja sen saa kuulumaan osaksi arkea. Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta? Sitä se ei ole. Tarvitset vain kunnon kävelykengät, lapsen ja kantoliinan tai ergonomisen kantorepun. (Huom! Baby Björnin rintareppu ei sovi tähän tarkoitukseen). Jos kantoväline puuttuu niin esim. Facebookin kantovälinekirppis on erinomainen paikka aloittaa sen etsintä.

Miten ne kilot sitten saa lähtemään? Aina kun olet lähdössä ulos lapsen/lasten kanssa ota kantoväline käyttöön ja jätä vaunut/rattaat kotiin. Oli se sitten puistoon, päiväunille tai kauppaan tai mihin vaan, missä liikut lapsen kanssa. Lapsi kantovälineseen ja vain liikkumaan. Äkkiä alkaa lihakset vahvistumaan ja läski karisemaan, kun jatkuvasti kantaa omien kilojen lisäksi ylimääräistä painoa. Ja parasta on, että lapsi saa tankata läheisyyttä. Kuka ei tahtoisi saada lämpöä ja kosketusta varsinkin, jos sitä saa vielä omilta vanhemmilta. Kantaminen ei ole vaikea, toki liinalla sitominen vaati harjoittelua ja rutiinia (esim YouTubesta on erinomaisia videoita, linkit löytyy kantoliinayhdistyksen sivuilta), mutta erilaisia sidontoja oppii melko nopeasti. Mikäli taas päätyy hankkimaan kantorepun niin tärkeää on löytää itselleen sopivat remmien asetukset. Hyvän kantamisen tunnistaa siitä, että lapsi viihtyy, näkee ympärilleen ja kantaja ei huomaa lapsen painoa. 

Moni on kokeillut kantamista, mutta muutaman kerran jälkeen luovuttanut ja todennut, että tämä ei olekaan meidän juttu. Miksi näin? Yksi suurin syy on, että lihakset eivät ole vielä tottuneet kantamiseen. Sitä voisi verrata kuntosalilla käynnin aloittamiseen. Ensimmäisillä kerroilla kaikki lihakset huutavat hoosiannaa ja joka paikkaan särkee, mutta harjoituskertojen lisääntyessä kipu häviää ja nautinto jää. Toinen syy on, että kantoliinalla sitominen tuntuu liian monimutkaiselta tai kantorepun säädöksiä ei saa sopimaan omaan kehoon. Tämä taas aiheuttaa turhautumista ja kantamisen ilo jää täysin löytämättä. 
Jos ei yritä niin ei voi onnistua!

Minä itse löysin kantamisen vasta kuopuksen kanssa. Koko vauva ajan hän huusi yksin olleessa ja  halusi olla vain sylissä, Nukutusmaratonit tapahtuivat sylissä kantaen. Joka ilta, päivän kantamisen jälkeen, minun käteni kramppailivat ja selkään sattui. Ei ole mitenkään ergonomista kantaa lasta montaa tuntia päivässä pelkästään käsien varassa. Kun joku ehdotti kantovälinettä niin olin melko skeptinen koko asiaa kohtaan. Mutta se luultavasti pelasti minun selkäni ja antoi uutta puhtia pitää lasta sylissä. Mies tokaisi nähdessään kantorepun, että mitä hömpötyksiä minä taas olen keksinyt. Nykyään reppu on aina autossa mukana ja miehellä lapsi repussa, kun liikutaan yhdessä. Tätäkin tekstiä kirjoitan samalla kun kuopus nukkuu liinassa. Pystyasento helpottaa nuhaista känkkäränkkää.

Haastan kaikki lukijat (ainakin kokeilemaan) kantamaan ylimääräiset kilot pois! Otatko haasteen vastaan?

P.s Myös yli 4-vuotiasta lasta voi kantaa. Minulla vain ei ole kokemusta siitä.

P.s.s Kuvia lainattu kuvapankista, kantoliinayhdistyksen, boopbaby ja babyslingsandcarriers sivulta.

Erinomainen kantarellikastike resepti

Elokuussa yksi parhaimpia asioita ovat kauppohin saapuvat kantarellit. Mä voisin syödä kantarellikastiketta vaikka joka päivä. Mä olen melko keskenkertainen kokki. Saan perheen pysymään lihoissa, mutta anopille en ihan uskataisi alkaa kokkailemaan. Tykkään yksinkertaisista raaka-aineista ja resepteistä, jolloinka todennäköisyys onnistua ruuassa on selkeästi suurempi. Arkena tulee tehtyä melkein aina samoja ruokia. Erilaiset satokauden tuotteet tuovat vaihtelua makunystörille. Syksyn selkeä erikoisherkku on kantarellikastike perunoiden tai tuorepastan kera. Tässä resepti.

Kantarellikastike:

 

1-2 Sipulia
500g Kantarelleja 

2,5dl Kuohukermaa 

Nokare voita 

Suolaa 

Pippuria

Lisää pannulle puolet voista ja kuullota sipulit miedolla lämmöllä. Samalla pilko kantarellit silpuksi. Siirrä sipulit lautaselle ja nosta hiukan lämpötilaa. Lisää sienet ja loppu voi pannulle. Paista kunnes kaikki neste on haihtunut. Laske hieman lämpötilaa ja lisää pannulle sipulit, kuohukerma, suola ja pippuri. Sekoita kunnes kuohukerma on kiehunut hiukan kokoon. Jätä hetkeksi kannen alle vetäytymään.

Onki sinulla joku luottoresepti, joka toimii aina? Kommentteihin saa jakaa omia herkullisia reseptejä! :)

Selviytymisopas hiekkalaatikolle

Lapsen saaminen on täynnä muutoksia. Muutoksen kourissa ovat niin oma keho, ajatusmaailma kuin vaatekaapin sisältö. Esikoisen olleessa melkein vuoden ikäinen huomasin (ja myönnyin), että vaatekaappini sisältö ei enää vastannut tarpeitani tai kehoni kokoa ja muotoa. Osa vaatteista olivat liian pieniä, osa epäkäytännöllisiä ja kunnon ulkoiluun sopivia ulkovaatteita en omistanut ollenkaan.

Yhden kauden yritin sinnitellä olemassa olevilla vaatteilla, mutta eihän se ollut miellyttävää lapsen kanssa ulkoilla, kun minulla itsellä oli päällä kiristävät, epäkäytännölliset ja teknisesti kehnot vaattet. Jo tihkusateessa olin läpimärkä ja kengät olivat epäkäytännöllisiä kävelylenkeille ja pelkkä aamukaste sai sukat märäksi. Koko ulkoilun ilo jäi kaiken sen epämukavuuden varjoon. Vähänkin huonommalla säällä oli aina hoppu palata kotiin, koska jos en ollut märkä niin minulla oli ainakin kylmä. Näin jälkikäteen ajateltuna ihmettelen, miksi lapsellani oli aina säähän sopivat vaatteet, mutta itse kuljin samoissa vaatteissa ja kengissä riippumatta ilmasta.

Toisen lapsen kanssa on ollut ihanaa, kun jokaiseen säähän löytyy sopivat vaatteet eikä tarvitse sen vuoksi jäädä kotiin istumaan neljän seinän sisään. Itse olen suosinut niin ulkovaatteissa kuin kengissä gore texiä sen helppouden vuoksi. Vaihtelun ja suositusten vuoksi ajattelin kokeilla tänä vuonna nahkakenkiä. Nyt ollaan elokuussa ja on aika alkaa pohtimaan tulevaa kautta. Aikaisemmassa postauksessa oli vinkkejä lasten ulkoiluun ja nyt pohditaan asiaa vanhemman tarpeiden näkökulmasta.  Kohta pääsee tekemään inventaariota olemassa olevista vaatteista. Jotain täytyy päivittää, toiset pääsevät käyttöön pesun jälkeen. Riippumatta siitä onko lapsen kanssa kotona vai käykö hän päiväkodissa niin me kaikki käymme lastemme kanssa ulkona pitkin vuotta. 

Samat periaatteet pätevät niin aikuisten kuin lapsenkin vaate valintoihin. Tarkista aina hengittävyys, tuulen- ja vedänpitävyys. Suosi luonnonmateriaaleja mahdollisuuksien mukaan. Kerrospukeutumisella voi mukautua muuttuvaan säähän. Tässä minun vinkkini sopivaan pukeutumiseen lapsen kanssa ulkoiluun.

Löyyykö teiltä kaikki tarpeellinen hiekkalaatikolle?

Voiko toista lasta rakastaa yhtä paljon kuin ensimmäistä?

Ensimmäiset kuusi kuukautta esikoisen kanssa kuluivat sumussa ja jatkuvan väsymyksen kourissa. Jos joku olisi sillon pyytänyt saada hänet itselleen, olisin luultavasti enemmänkin kuin mielelläni luopunut hänestä ilman pientäkään epäröintiä. Kun syntymästä oli kulunut jonkin verran aikaa sekä jatkuva väsymys alkoi helpottamaan ja pääsin paremmin tutustumaan lapseeni, huomasin tunteiteni voimakkuuden. Tokaisin kerran miehelleni, että nyt tiedän mitä on pyyteetön, ylitsevuotava ja kaiken kattava, puhdas rakkaus. Kun on valmis antamaan kaiken toiselle, ilman että odottaa mitään takaisin. Esikoista katsoessa minusta kuoriutui kunnon leijona emo. Vaikka rakastan miestäni suuresti niin äidinrakkaus omaa lastaan kohtaan on niin paljon voimakakaampaa ja intensiivisempää.

Yritimme toista lasta melko pitkään. Jokainen kuukausi ilman raskautta oli pettymys meille molemmille. Ja sitten kun viimein raskaustesti näytti positiivista iski kammottava pelko. Voinko minä rakastaa toista lasta yhtä paljon kuin ensimmäistä?!? Mitä jos tunteeni ovat jotenkin laimeamat. Tämä sama pelko seurasi minua koko raskauden ajan ja jopa muutaman kuukauden kuopuksen syntymän jälkeen. Toki minä tunsin hellyyttä ja hoivaviettiä kuopusta kohtaan, mutta myös ärsytystä ja pienimuotoista pettymystä. En samanlaista väkevää rakkautta. Vauvaperheen arki oli toisenlaista kuin muistinkaan. Rakkaus ei syntynytkään hetkessä vaan se kasvoi pikku hiljaa. Jokaisella katseella ja kosketuksella.

Mitä enemmän kuopus alkaa muistuttamaan ihmistä ja vuorovaikutus välillämme kasvaa, sitä voimaakkaaksi ja syvemmäksi tunteeni häntä kohtaan muuttuvat. Pojat ovat ulkoisella olemukseltaan kuin kaksi marjaa. Luonteeltaan taas kuin yö ja päivä. Jaksan ihmetellä melkein päivittäin miten kaksi veljestä voivat olla niin erilaisia. Mutta hehän ovat omia persooniaan eivät toistensa kopioita. Nyt voin huojentuneena todeta, että vaikka rakkautta heitä kohtaan ei voi verrata keskenään niin rakkaus on yhtä voimakasta molempia poikia kohtaan.

Syksy- Miksi sä jo tuut?

Mitä kuuluu teidän syksyn suunnitelmiin? Puhaltavatko uudet tuulet vai nautitteko arjen tuomasta rutiinista? Meillä mies palasi töihin ja me jäimme poikien kanssa kolmisteen kotiin. Mieli on meillä yhtä harmaa ja synkkä kuin sääkin ja uuteen kokoonpanoon on hankalaa sopeutua.  Joka kerta kun mies palaa töihin pidemmän loman jälkeen, minulle  tulee shokkina, miten vaativaa ja täyspäiväistä lasten hoito on. Toki kaikki rutiinit ja muut asiat, jotka pitävät päivät kasassa, ovat poissa tai vähentynyt huimasti miehen olleessa kotona.  Arjen palautumiseen ja sopeutumiseen voi mennä jopa viikko, että saadaan arki taas rullamaan. Ehkäpä raskainta on luopua omasta ajasta. Joskus tekisi mieli antaa esikoiselle kuopuksen unien ajaksi tabletti, mutta se on loputun suo. Seuraavina päivinä esikoinen on kiukkuinen kuin ampiainen, kun ei saa taas pelata. 

Nostan hattua yh-vanhemmille, jotka pärjäävät yhden tai useamman lapsen kanssa 24h. Itselleni on helpotus, kun mies tulee kotiin ja pääsen edes hetkeksi omaan rauhaan oli se sitten suihkussa tai vessassa käynti. Arkeen palaminen on muutakin kuin yksin jääminen poikien kanssa. Nyt alkaa tulevaan syksyyn valmistuminen. Lapsille täytyy metsästää kunnon varustukset tulevia säitä varten.

 

Nyt ollaan elokuussa ja kesä alkaa todella olla kohta päättymässä. Tarkoituksena olisi pitkittää vähän kesän tuntua ja suunnitella ns. kesäisiä menoja ennen kuin syksyä alkaa kunnolla. Ehkäpä reissu Särkänniemeen tai Puuhamaan, mikäli säät vain sallivat. Mietin myös pitäiskö suunnitella loppu syksylle vielä joku ulkomaan matka.. Minne sinä lähtisit? Toisaalta minusta on ihanaa, että elokuu alkoi. Pikku hiljaa kaikki lastenkerhot ja asukaspuistot palaavat kesätauolta sekä esikoisen harrastukset alkavat taas. Se tuo omanlaista rutiinia. Elämä ilman rutiinia on kaaosta.  

Neuvoja ja opastusta välikauteen

Kuinka varautua syksyn tuloon. Tämä kuulostaa ihan manaukselta, mutta syksy on kohta täällä ja siihen varautuminen alkaa lapsiperheissä näillä viikoilla. Viimeistään ensimmäisen lapsen saatuaan oppii, että täällä Suomessa on myös sellainen vuodenaika (johon ei voi tarpeeksi varautua) kuin välikausi, eli vk-kausi. Se kestää syksystä pitkälle kevääseen ja siinä välissä on muutama viikko talvea. Muutamien edeltävien vuosien kokemuksella väittäisin että mielummin panostaa lasten vk-vaatteisiin ja talveksi hankkisi ainoastaan kunnon kengät, haalarin, hanskat ja hatun.

Haalaria (ulkovaatteita yleensäkin) valitessa on hyvä tarkistaa vesipilariarvo. Vesipilariarvo kertoo miten suuren vesipaineen vaate kestää ennen kuin vesi läpäisee vaatteen ja sisävaattet kastuvat.  Vesipilariarvo 10 000mm tarkoittaa vedenpitävää ja sitä henkilökohtaisesti myös suosittelen, kun valitaan lapselle ulkovaatteita syksyyn. Tärkeä on myös muistaa tarkistaa onko kaikki vai vai vain osa saumoista teipattuja. Kuopus tulee viettämään suuren osan ulkona olostaan joko vaunuissa tai kantoliinassa/repussa, joten tuulen pitävyys on myös erittäin tärkeää.Haalarin lahkeet saavat olla 5-10cm pidemmät kuin tällähetkellä menevät housut. Haalari ei saa olla liian napakka vaan lapsen seisoessa peppu kohdasta täytyy saada nyrkkiin ote. Kenkiin täytyy jättää villasukka vara 2cm. Paras tapa on mitata mittanauhalla lapsen jalka ja sen jälkeen suunnata kauppaan/kirpparille ja mitata kengän sisäpohjan pituus. 

Lasten vaatteita myydään myös käytettynä erilaisissa kirpputoreilla. Riippumatta siitä mistä vaattet hankit niin älä anna kuosin viedä mennessään vaan painota myös ominaisuuksiin. Tässä meidän mahdollista tulevia  hankintoja. Jotkut olen todennut esikoisen kanssa hyväksi, joitain kokeilen ensimmäisen kerran.

Viimeiseksi haluaisin muistuttaa, huomauttaa, sanoa ja  painottaa. Hankkikaa itsellenne hyvät vk-kausi vaatteet. Vettähylkivää, tuulta ja lämpöä pitävää. Kun panostatte itseenne, panostatte lapseenne. Siellä hiekkalaatikon reunalla ei ole kivaa olla, jos oma varustus ei ole kunnossa. Se on inhottavaa niin lapselle kuin itselle, jos on kiire pois ulkoa ainoastaan sen vuoksi, että vanhemmalla on kylmä ja märkää ja vaikka mitä. Aika nopeasti alkaa seinät kaatumaan päälle kotona jos ulos pääsee vain "hyvällä" säällä. Jos voit laittaa lapsen lammikkoon istumaan tuuleen ja tuiskeseen ja lapsesi pysyy lämpimänä ja kuivana. Onneksi olkoon! Olet löytänyt oikean kombon tulevaa syksyä varten.