Oletteko
nähneet sen jugurtti mainoksen, jossa mainostetaan "Vain hedelmien omaa
sokeria"? Minulle itselle tuli ensin innostus, Jes! Vihdoin jugurtti, jota
voi hyvällä omatunnolla antaa Esikoiselle. Ja sen jälkeen huijattu olo, kun
ymmärsin, että minua on taas viilattu linssiin. Hedelmien oma sokeri paljastui
hedelmämehuksi, joka on yhtä kuin mehutiiviste, joka on taas yhtä kuin sokeri.
Kuluttajaa taas pidetään tyhmänä, kun taas tuotteesta vastaava yritys voi
puhtaalla omatunnolla vastata, että hehän kertovat suoraan sokerin alkuperästä.
Rakkaalla
lapsella on monta nimeä ja niin on myös sokerilla. Yleisimmät vauvan ruuassa
ainesosaluettelossa esiintyvät ovat: sokeri, hedelmämehu, mehutiiviste sekä
hedelmäuute. THL suosittelee välttämään lisättyä sokeria alle 1-vuotiailla.
Kaupan lastenruokahylly on kuin viidakko johon voi kadottaa itsensä. On
lisättyä sokeria, lisättyä vettä, käytetty maitoa, juustoa, kermaa sekä lisätty
erilaisia makeutus- ja säilöntäaineita.
Välillä
ihmetyttää jotkut vanhemmat, yleensä äidit, jotka elävät uskomuksessa, että
valmiit lastenruuat ovat niin tutkittuja ja valvottuja että niiden on pakko
olla turvallisia. Mutta eivät tule ajatelleeksi että lisätyn sokerin
välttäminen vauvanruuassa on ainoastaan suositus eikä lakiin kirjattu. Toinen
on maidon käyttö valmisruuissa. Suosituksena on, että alle 10kk välttää
kokonaan maitotuotteita, koska vauva ei kykene pilkkomaan maitoproteiinia sekä
proteiini kuormittaa vauvan munuaisia. Yllättävän monissa lastenruuissa
käytetään käsittelemätöntä maitoa, jota ei ole muunneltu korvikkeen tapaiseksi.
Toiset vanhemmat ovet tiukempia siihen mitä antavat vauvalle syötäväksi kuin
toiset. Ja toiset taas huomaavat vasta ajan saatossa, että purkin kuvassa
esiintyvät hedelmät ja kasvikset eivät aina kohtaa purkin sisällön kanssa. Näin
minullekin on käynyt. Kuvassa oli ihania pyöreitä mustikoita, joka loi minulle
mielikuvia terveellisestä ruuasta. Aineosaluettelosta selvisi, että mustikoita
oli 1%/100g. Annoksen koko oli ainoastaan 90g, joten hirmu montaa mustikkaa ei
siihen mahtunut.
Esikoisen
kansaa kaikki vauvaan liittyvä oli uutta ja ihmeellistä. Silloin hain
enemmänkin tietoa lapsen kehitysvaiheista enkä kiinnittänyt huomiota kaupan
lastenruokien sisältöön. Esikoisen kanssa
yritin tehdä ruuat itse. Nyt kuopuksen kanssa kun elämä on hektistä ja
vietämme selkeästi sosiaalisempaa elämää niin kaupan valmisruuat ovat olleet
erittäin käteviä. Kunhan muistaa lukea ainesosaluettelon eikä osta sikaa
säkissä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti